Suomen pohjoisinta koodia
Miksi kaikki koodarit karkaavat etelään?, pohti aikoinaan Tokan johtajamme Jari. Siitä se ajatus sitten lähti. Ohjelmistoalan työt ovat aina olleet sijainnin suhteen joustavia, vaikkakin ne ovat keskittyneet paljolti Ruuhka-Suomeen. Päätimmekin tuoda etelän työpaikat Lappiin.
Haluamme olla yritys, joka pystyy palvelemaan kaikenkokoisia yrityksiä vahvan asiantuntijaverkostomme avulla. Niin niitä pienempiä paikkakunnan yrityksiä kuin myös isompia yhtiöitä ja organisaatioita. Emme käännytä ketään oveltamme vaan keitämme juuri sinua varten kahvit.
Hutcoden toiminta nojaa varsin simppeleihin arvoihin – rehti, aito, lämmin ja asiantunteva. Siinä lyhyesti, mitä me haluamme kumppanina olla.
Aidosti paikallinen kumppanisi
Paikallisuus ja läsnäolo on meille tärkeää. Haluamme olla rehdisti paikallinen toimittajasi ja edistää yrityksesi elinvoimaisuutta täällä Lapissa. Toimimme kuitenkin myös poronhoitoalueen ulkopuolella, sillä Hutcode kuuluu kiinteänä osana yritysperheeseen yhdessä Q-Factoryn, Codemenin ja BestCodersin kanssa. Tätä kautta käytössäsi on laaja asiantuntijaverkosto niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Kodan kipinämikko
Jari Kunnari, tokan johtaja
jari.kunnari@hutcode.fi
+358 40 558 3663
Jari on partiolaisittain kodan Kipinämikko. Kipinämikko huolehtii kodassa lämmöstä ja siellä vierailevien ja olevien viihtyvyydestä. Huolimatta siitä että Jarilla ei ole partiolaistaustaa, Jari viihtyy hyvin tulilla ja erityisesti talvisin Lapin luonnossa.
Jari on syntyperäinen rovaniemeläinen, ja viettänyt lähes koko ikänsä Lapissa, lukuun ottamatta seitsemän vuoden harhailua Ruuhka-Suomessa vuosituhannen vaihteessa. Nämä vuodet ovat tosin luoneet hyvän pohjan Jarin ammattitaidolle sekä halulle kehittää Hutcodesta Pohjois-Suomen halutuin ohjelmistoalan työnantaja.
Verstaan mestari
Teemu Saarelainen, johtava web-kehittäjä
teemu.saarelainen@hutcode.fi
+358 40 755 8845
Teemu muuttaa suunnitelman kuin suunnitelman saavutettavaksi mestariteokseksi, ja vastaa kodassa nettisivuhommien sujumisesta muutenkin.
Pitkä kokemus alalta ja rauhallinen ote tekemiseen auttaa Teemua luotsaamaan projektien toteutuksen haluttuun tavoitteeseen.
Tähän Rovaniemen pitkäaikaiseen asukkiin saatat törmätä kylän kaupassa tai lumilaudan päältä umpihangella.
Osa kasvavaa yritysperhettä
Vaikka olemme pieni, emme suinkaan ole yksin. Olemme kiinteä osa tunnettua suomalaista yritysperhekokonaisuutta, joka käsittää lisäksemme Q-Factoryn, Codemenin ja BestCodersin. Vahvuutemme onkin, että tuomme mukanamme laajan kattauksen asiantuntijaverkostoa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Kansainvälistä yhteistyötä
Pohjoisen toimintaympäristön lisäksi tarjoamme ohjelmistoalan osaamista myös kansainvälisesti. Verkostomme kautta tarjoamme osaamista kattavammin, nopeammin ja laadukkaammin. Talentshoring-palveluiden myynnistä vastaa entuudestaan tuttu myyntiorganisaatiomme Suomessa.
Kansainvälisestä toiminnasta vastaa yritysperheemme yhtiö BestCoders.