Hutcoden ensimmäinen Oulun vahvistus luottaa Flutter-teknologiaan
Kuinka tehdä entistä kauniimpia, laadukkaampia ja toimivampia sovelluksia? Ja vieläpä ilman kovempia kustannuksia?
Vastaus kysymykseen on Googlen kehittämä moderni teknologia Flutter.
Hutcoden ensimmäinen Oulun vahvistus Niko Mänty on aloittanut 8.5 mobiilikehittäjänä Flutterin parissa.
Niko on lapsuutensa Rovaniemellä viettänyt ja nykyään Oulussa asuva itseään haastava mobiilikehittäjä. Niko kannustaa kollegat ja tiimin jäsenet parhaisiin tuloksiin yhdessä positiivisen asenteen kautta. Jatkuva kehitys on tärkeä asia Nikolle ja hän pyrkiikin löytämään uusia haasteita mahdollisuuksien mukaan. Nikoa on kiinnostanut IT-ala jo pienestä pitäen, joten olikin luontevaa opiskella itsensä ensin datanomiksi ja sitä tietä pitkin tietotekniikan insinööriksi.
Intohimo mobiilikehitykseen nousi sekä koulun että omien projektien kautta, joita hän vapaa-ajallaan työstää. Urheilullekin aikaa jää, jota vietetään yleensä kesällä rampeilla rullalautailemassa ja talvella satunnaisesti lumilautailemassa. Haaveena Nikolla on päästä kokeilemaan benji- ja laskuvarjohyppyä.